Kotimainen palvelu on vastuullinen valinta

Kun ostat kotimaista palvelua, ostat laadukasta ja turvallista palvelua. Perjantaina 5.12.2025 vietetään Valitse työtä Suomeen -päivää jo 11. kertaa. Päivä on hyvä muistutus vastuullisten valintojen tärkeydestä – ei vain tänään, vaan joka päivä.

Itsenäinen Suomi on rakennettu yhteistyöllä, sitkeydellä ja paikallisen työn arvostuksella. Samat periaatteet kantavat meitä eteenpäin myös tänä päivänä.

Kotimaisen palvelun valinta on tapa tukea suomalaisia työpaikkoja, osaamista ja yrittäjyyttä. Kotimainen työ tehdään inhimillisissä ja reiluissa olosuhteissa, ja työntekijä saa siitä asiamukaisen korvauksen. Jokainen valinta on siten kannanotto suomalaisen laadun ja vastuullisuuden puolesta.

Kun valitset JYTAKSIn, valitset työtä Suomeen

Jyväskylän Aluetaksi -konsernille on myönnetty Avainlippu-merkki tunnustuksena siitä, että tilaus-, välitys- ja kuljetuspalvelumme tukevat suomalaista työtä ja taloutta. Avainlippu-merkki kertoo paitsi palvelumme kotimaisuudesta myös siitä, että toimintamme perustuu paikallisiin työpaikkoihin, reiluihin työoloihin ja inhimillisiin periaatteisiin.

Jyväskylän Aluetaksi on Jyväskylän ja Muuramen alueen paikallisten taksiyrittäjien 100 % omistama yritys. Tilausvälityskeskuksemme asiakasneuvojat Jyväskylässä ja Vaasassa ottavat vastaan tilauksia ja välittävät matkoja eri puolille Suomea ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä. Ammattitaitoiset kuljettajamme puolestaan varmistavat turvallisen ja luotettavan matkustamisen joka kerta.

Jokaisella pienelläkin valinnalla on suuri merkitys etenkin juuri nyt. Kun teet kotimaisia kulutusvalintoja, tuet koko maan taloutta, hyvinvointia ja työllisyyttä – osaamista ja yrittäjyyttä unohtamatta!

Kiitos, kun valitset JYTAKSIn ja tuet suomalaista työtä ja yrittäjyyttä!