Ministereitä, julkkiksia ja vankikarkuri – Yli 40 vuotta ratin takana

Ajat muuttuu, paikallinen taksi pysyy

Me muistamme Rentukan, Jyväshovin, Raatikellarin, Käkösen, Nightlifen ja monet muut. Olemmehan olleet Jyväskylässä jo pitkään. Jytaksi on ainoa 100% paikallinen taksiyhtiö, jolla on oma taksinvälityskeskus Jyväskylässä. Meillä on monia pitkän uran tehneitä ammattikuljettajia, yksi heistä on Hannu Pärnänen, joka on ajanut taksia vuodesta 1979 alkaen.

Mersu oli siihen aikaan kova juttu

Ensimmäisen vuoron ammattiajoluvalla Hannu ajoi 25.9.1979 isänsä Mercedes Benz 200 -autolla, jossa oli hevosvoimia hurjat 50. Työvuoro alkoi Palokasta klo 14.00 ja ihan ensimmäinen kyyti ajettiin Saarijärventie 47:sta Tellervonkadulla tuolloin sijaitsevaan Alkoon. Tellervonkadun Alkosta puhuttiin tuohon aikaan ”maalaisten Alkona”.

”Mersu oli siihen aikaan kova juttu, kun nuorena kollina pääsi sitä ajamaan. Siihen aikaan myös asiakkaille oli suorastaan ihmeellistä päästä uuden mersun kyytiin. Eihän se automerkki nykyään asiakkaita samalla tapaa kiinnosta.”

taksin historia
Hannu uransa alkuvaiheilla 1970-luvun lopussa

Nykyisin Volkswagen Crafter tila-autoa ajava Hannu kertoo, että taksinkuljettajan työssä parasta on ehdottomasti asiakkaat sekä työn monipuolisuus ja joustavuus.

Taksinkuljettajan työ on yksi niistä harvoista töistä, joissa oikeasti pääsee näkemään erilaisia ihmisiä aivan laidasta laitaan. Kyydissäni on ollut julkkiksia eri aloilta, ministereitä ja muita valtion virkamiehiä. Suomesta on tullut myös nähtyä sellaisia paikkoja, joissa ei ikinä tulisi käytyä jos en olisi tätä ammattia valinnut. Onhan se tietynlainen oma vapaus myös mahtavaa, kun kukaan ei esimerkiks valvo milloin käyt kahvilla.

Pitkän työuran aikana Jyväskylä on muuttunut todella paljon, mutta Hannun mukaan muutokset ovat olleet pääosin positiivisia ja toivottuja. Ehkä isoimpia muutoksia työnteon kannalta oli Kuokkalan silta, joka rakennettiin 80-luvun lopussa.

Itselle parhaimmat muistot Jyväskylästä on tullut Laajavuoren vanhasta yökerhosta. Aivan mahtava paikka, jossa tuli nuorena kollina käytyä. Isoin uudistus työni kannalta oli varmaankin Kuokkalan sillan valmistuminen, kun ei tarvinnut enää ajaa Jyväsjärven ympäri päästäkseen Kuokkalaan”

Kojelauta katkesi, penkki irtosi ja polkimet taipuivat yhteen nippuun

Yli 40-vuoden työuran aikana lähes kaikista tapaturmista on selvinnyt vain säikähdyksellä ja nopeilla reflekseillä. Mukaan mahtuu kuitenkin yksi hieman vakavampi kolari, joka sattui työuran ensimmäisenä syksynä, kun risteykseen saapuva rekka ei nähnyt Hannua.

Syksyllä 1979 Cygnauksenkadun ja Yliopistonkadun risteyksessä rekka tuli vauhdilla keskelle ovia. Lensin auton kanssa liikenteenjakajan päälle ja lanssilla sairaalaan. Ihme, ettei käynyt pahemmin. Kojelauta katkesi, kuskin penkki irtosi ja polkimet taipuivat yhteen nippuun. Minulla oli tilanteessa etuajo-oikeus, mutta rekka ei jostain syystä nähnyt minua. Sairaalassa hoputin lääkäriä, että kerkeäisin vielä Raatikellarille ennen pilkkua, ja kerkesinkin!

vanha taksi
Työuran vakavin onnettomuus vei auton 53 päivän kestäneeseen korjaukseen, kuljettaja selvisi säikähdyksellä.

Nyrkillä tuulilasista läpi

Viimeiset vuosikymmenet taksinkuljettajan työ on ollut hyvin turvallista. Vielä 80-luvulla saattoi aika-ajoin joutua uhkaaviinkin tilanteisiin. Etenkin yksi koitos on jäänyt Hannun mieleen.

80-luvun alussa olin viemässä asiakasta Jämsään, kun hän alkoi käyttäytymään todella aggressiivisesti. Matkan aikana hän löi nyrkillä mersun tuulilasin rikki ja yritti käydä minuunkin käsiksi. Onnekseni huomasin poliisit tien laidassa, joten ajoin heidän peräänsä ja hyppäsin vauhdilla autosta ulos. Kun poliisit näkivät kuka kyydissäni oli, he vetivät aseensa esiin ja kertoivat, että kyseinen mies on karannut vankilasta. Tuossa tilanteessa olisi voinut käydä hullusti, jos ei poliisit olisi olleet tien varressa. Hassua on se, että sain häneltä lopulta korvauksen ikkunan korjaamiseen.

luotettava taksi jyväskylässä
Ajat muuttuu, paikallinen taksi pysyy. Tunnistatko paikan?

Jytaksin markkinointitiimi, Severi ja Lyyti


Heräsikö ajatuksia? Ota yhteyttä markkinointi@jytaksi.fi!